Tuotteet

ISClinical on medikaalinen -ammattikosmetiikkasarja, joka vakuuttaa tehokkuudellaan ja laadukkailla raaka-aineillaan.

Tuotesarjassa meitä puhuttelee erityisesti kliiniset ja luotettavat tutkimustulokset, monitieteellinen lähestymistapa ihonhoitoa kohtaan sekä tuotteiden monitoimisuus, mikä helpottaa koti-hoitoa. Ei mitään ylimääräistä. Ainoastaan tämän hetken tehokkaimmat ja puhtaimmat raaka-aineet, mitkä on saatu muotoon, jonka iho pystyy hyödyntämään.

Tuotesarjaa suosivat ihotautilääkärit, kosmetologit sekä myös julkisuuden henkilöt.

Pevonia botanica

Pevonia on maailmalla paljon käytetty ylellinen ammattikosmetiikkasarja.

Tässä sarjassa meitä puhuttelee se että tuotesarjassa käytetään vain luonnonmukaisia raaka-aineita, luomulaatuisia eteerisiä öljyjä ja kasviuutteita. Tuotteiden valmistusmenetelmissä on käytetty uusinta teknologiaa, jolloin tuotteista saadaan tehokkaita. Valmistusprosessit tehdään luontoa kunnioittaen sekä tuotepakkaukset ovat kierrätettyjä ja biohajoavia.

Monipuolisen tuotesarjan avulla voimme toteuttaa aistillisia hemmotteluhoitoja mutta myös saada hyviä tuloksia ihon hoidossa.

Footlogix

Footlogix on maailman ensimmäinen jalkojenhoitosarja, jossa lääketiede kohtaa jalkojenhoitotieteen.

Tuotteet perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja patentoituun teknologiaan.Tämän takia sarja sopii täydellisesti meidän konseptiin ja olemmekin hyvin vakuuttuneita sarjasta jo lyhyen ajan sisällä.

Footlogixiin kuuluu tehokkaita ammattituotteita ja kotihoitotuotteita. Kotihoitotuotteet ovat todella helppokäyttöisiä vaahtovoiteita jotka imeytyvät hetkessä ja niillä saadaan myös tehokkaasti näkyviä tuloksia.

Semilac

Semilac on puolalainen sarja, joka tarjoaa tuotteet kestolakkauksiin ja käsien ja kynsien hoitoon.

Semilacin arvoja ovat rohkeus, vastuullisuus ja kunnianhimo. Tämä näkyykin tuotteiden laadussa ja uusissa kynsitrendeissä. Sarjan tuotteet ovat voittaneet useita palkintoja ja saaneet myös useita sertifikaatteja.

Kokemusta Semilacista on jo useamman vuoden ajan ja sarja on vakuuttanut laadullaan ja kestävyydellään.

Lashlovers

Lashlovers on suomalainen ripsituotteiden valmistaja.

Lasloversin ydin on tuotteiden laadukkuus, turvallisuus sekä tuotteiden jatkuva kehittäminen. Lashlovers on Suomessa ripsituotteiden edelläkävijä ja jo yli 900 ammattilaista käyttää sitä.

Sarjalta löytyy myös ihanat kotihoito-tuotteet millä asiakas saa pidettyä ripsistään hyvää huolta.

Reviderm makeup

Revidermin meikkisarja on suunniteltu ihonhoidon pohjalta.

Siksi tuotteet ovat mineraalipohjaisia, ihoa hoitavia sekä kevyitä iholla. Ihastuimme tähän meikkisarjaan koska se sopii herkimmällekin iholle, meikeissä on korkealaatuiset raaka-aineet, sävyt ovat ihania ja hienostuneita sekä tuotteissa on runsaasti pigmenttiä.

Meikkisarjan on kehittänyt tunnettu meikkitaiteilija Giovanni Fasiellolla.